Synkän sieluni sisäinen musiikkirasia avaa kantensa taas. Se soittaa samaa kaipaavaa ja kuolevaa sanomaa.
Ilman sanoja, kyyneleet koskettimina.
Kesän viimeinen henkäys koittaa valaa tummuuteeni valoa. Syksyn ensimmäinen jääriite ruohikossa koskettaa varpaita.
Ilman ääntä, kuolleet lehdet melodiana.
Laskeva aurinko ojentaa viimeisen säteensä sydämeeni. Vihdoin odotettu yksinäisyyden pimeys laskeutuu ylleni.
Ilman soittimia, pois lentävät linnut sävelinä.
Sunkän sieluni sisäine musiikkirasia soittaa taas, kuolematonta tummaa rakkauttaan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Synkkää, melankoolista,
tummaakin Runoa.
Teksti kuitenkin puhuttelee,
kulkee omaa taivaltaan.
Kaikesta huolimattaluettava,
jotenkin jykevän kaunis Runo.