tyhjyyden kaipaus

Joskus kaipaa, haluaa paeta. Suru sisällä valtaa sydämen, yksinäisyys ylittää sielun.
Toivon, että olisi yö, niin saisin olla edes yksin.
Hiljaa, kuunnella sitä mikä maailmassa on tärkein.
Sade pisaroina valuu ikkunaan, sen kylmyys osuu mun sydämeen taas.
Vaivun hiljaa siihen mihin kuulun, sielun hiljaisuuteen.

Tumma, synkkä verho laskeutuu ylleni, peittäen alleen uuden, paljastaen entisen.
Vanha sieluni palaa ikuisesti yksinäisyyden sinisessä liekissä, koska se palaa loppuun?

Olen vahva enkä itke, en jaksa nauraa.
Olen ja elän niin kuin pitää. Elänkö silloin?
Kaipaan, mutten uskalla.
Mihinkään en halua lähteä, sieluni ei jaksaisi jäädä.

Sydäntä ei enää ole, ei ole koskaan ollutkaan.

Kaipaan kosken pauhua, tuulen huminaa männyissä.
Kaipaan polttavaa maata jalkojeni alla.
Haluan juosta, juosta taas vapaana kuin silloin.
En tuntenut maailmaa, olin minä vain.
Nyt olen enemmän olen kaikkea.

Jos vielä kerran, kerran vain saisin sen tunteen, hiljaisuuden ja vapauden.

Rakastan niin kuin osaan ja ymmärrän, joskus en vain osaa enää.
Se menee ja tulee, muistuttaen aaltoilevaa vettä. Sitä ei saa kiinni, sitä ei voi kesyttää.