Pimeydestä valoon

Vieläkö uskot ihmisten hyvyyteen,
siihen katkeransuloiseen.
Mikä niin monet kerrat on sinua satuttanut,
kyyneleitäsi vuodattanut.

Pelkkää ahdistustako elämällä on vain antaa,
raskasta taakkaa yksinkö joudut kantaa.
Luottanut olet kai moniin hirviöihin,
kipeisiin muistoihin,
pimeisiin öihin.

Kuuntele kun kerron sinulle,
on ne painajaiset myös tuttuja minulle.
Nouse ylös hammasta purren,
ei elämä parane aina vain yksin surren.

Muistatko ne ihanat hetket kun olit onnellinen,
kun tunsit olevasi todellinen.
Ei ollut itkua,
ei murhetta,
vain puhdasta kauneutta.

Pääset takaisin valoon jos jaksat,
ja surun hinnan siitä maksat.
Väistyy ahdistus ja pimeys tieltä,
opit puhumaan rakkauden kieltä.