hyvin vanha nainen, 
        yhä kaunis, kauniimpi kuin koskaan 
                 pöydällä avattu viinipullo,
      kun sitä maistelee
                 pienin siemauksin,
  voisi siitä tulla iloiseksi,
kun on asunut huoneessa 
                  monet hiljaiset vuodet, 
          vain sieltä harvoin 
              asioilleen poistunut,
        nousee nyt tuolistaan,
                oikoo mekkonsa helmaa,
menee toisen huoneen ovelle,
           seisoo hetken oven takana,
    miettii: tämä on vain askel
           tuohon lukittuun, hämärään huoneeseen
        jossa ei ole vuosiin käynyt,
               ei miehensä kuoleman jälkeen,
      se olisi nyt suuri askel hänelle,
          suurempi askel
                kuin sille,
                   joka ensi kerran astui kuun pinnalle,
           se olisi luvaton askel hänelle,
                    johon ei voi pyytää enää lupaa,
         kääntyy pois,
    istahtaa siihen tuoliin,
                    joka jäi yksin
          avoimen ikkunan ääreen,
                vain makean viinin maku kielellä
          katselee puolikuuta,
                joka täyttyy,
              pyöristyy,
                  hän on odottanut
                     vuosia,
             kun kuu vähenee,
                      pullo kumollaan pöydällä, 
                          lasin pohjalla viiniä
                    vain enää tilkkanen