JOS EN NAURAISI, JOS EN ITKISI

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
835
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 17.4.2024 14:43

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 


Iloisten päivien eteen
laskeutuu tummat verhot,
jotka päivän hämärtää.

Jos en nauraisi, jos en itkisi,
en ihminen olisi.

Saapuu kutsumaton vieras,
surupukuun pukeutunut,
ei tuttu,
mutta ei myöskään tuntematon.

Puristaa kättäsi pitkään
ja katsoo lämpimästi silmiisi
sanoen vain: ”Ei ole sanoja.”

Se katse ja ne sanat riittävät,
ja pieni hymy jo kasvoillasi värähtää.

Kun vieras hyvästelee
ja lähtee, tiedät:
tulet kohtaamaan hänet uudelleen
ja taas uudelleen.

Niin väliverhot
joskus avataan
ja aina myös suljetaan.

Ei elämän ilo olisi suuri,
ellei myös joskus surua olisi.

Muistot jäävät.
Ehkä ne hämärtyvät,
mutta jäävät.



 
oletus
Vapaa tägi: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Suru kuuluu jokaisen elämään, se voi olla kaunista.
Tämä koskettaa.

Sivut