Kuolen öisin.
Aamuisin herään kaksipäisenä,
toinen joista on poissa.
Minä kamppailen joka hetki!
Kompastun varjoihini, hautaudun kotiini!
Minä kamppailen joka hetki!
Kaadun omiin ansoihini, kaadun sotiini!
Tai
Minä nousen sängystä leijaillen,
hypin ylös ja ulos, aloitan elämäni uudelleen!
Minä nousen ja juoksen ja leijailen,
nauran ja itken, kun heitän elämäni roskikseen!
Mut aina saapuu yökin,
painajainen taikka unelma,
silloin kuolen kumminkin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tulee mieleen maanisdepressiivisyys. hyvä runo
Kursivoidut kappaleet kuvaavat henkilökohtaista kokemusta (ääri)päistä hyvin. Ja kunten todellisessa elämässäkin tässä runossa hypojakso ihastuttaa ja tempaa mukaansa. Hirveän ihanan tuttu runo aihe ;)