Sinun kivinen polkusi
taittuu edessäni kuin
kangastus autiomaassa.
Minä en koskaan nähnyt
sinne kaukaisuuteen asti
jossa sinä, rakkaani, elät.
Muistatko kuinka kiistelimme
niistä pikkuseikoista
joilla ei ollut mitään merkitystä
nyt juuri ne pikkuseikat
seisovat meidän välissämme
ja tekevät aina tihentyvää
muuria välillemme.
Minä rakastin ja luoja,
minä rakastan sinua.
Sinun katseesi ja kosketuksesi
piirtyvät verkkokalvoilleni
aina kun katson kaukaisuuteen
luoja tietää
kuinka kauan.
Minun elämäni kulkee
limittäin
sen kivisen polun kanssa
mutta rakaani,
ne eivät kulje
rinnakkain,
koskaan,
vaikka ikuisesti
olet osa minua.
Selite:
taas kliseitä.. anteeksi..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Haikean kaunis runo...pidän
Miten on mahdollista, että tämäkin herkkä helmi on jäänyt minulta huomaamatta, varmaankin liian vähäiset luklukerrat syynä.
Tässäshän on hirveesti aitoa kaipausta ja rehellistä tunnustusta tunteista, jotka jäävät toteutumatta elämässä, huolimatta siitä, että ne ohjaavat kuitenkin elämää.
Ja tuo viides kaksirivinen *Minä rakastin..j.n.e.* on syvältä sydämestä tuleva kaiken kertova huokaus.
Että osaakin olla minun mieleinen runo.
Olkoon sitten kliseitä tai ei tämä on upea kerrostuma ajatuksia, joista on rakennettu mietteitä ja kahden ihmisen välille muuria.
Noista kivistä ja murikoista voi sellaisen rakentaa tai sitten siirrellä niitä yhdessä sivuun. Mutta olet kuvannut etäisyyttä kahden ihmisen välillä, niin vahvasti ja voimakkaasti ja matkaa pitkäksi, että onkohan se mahdollista? Jos maailmatkin ovat niin kaukana toisistaan. Ja toisaalta sanotaan ettei "mikään matka ole liian pitkä".
Tämän tarkoitus on vain heitellä ajatuksia ilmaan ~ei opastaa. Päätökset on tehtävä itse. Tässä tulkinta on tarkoitettu enemmänkin analysoinniksi runon kohdalla ja kommentiksi.
Runon, joka antaa paljon. Runon, joka kuitenkin ~kaiken päätteeksi kertoo rakkaudesta.
Hienosti kuljetettu kerroksia limittäin kaipauksen polulla. Pidin. Tuoreen oloinen näkökulma. Kiitos tästä!
'Minä rakastin ja luoja, minä rakastan sinua.' Tämä(kin) kohta pysäytti, moinmerkityksisyyttä ja syvyyttä, hyvä. Runosi otsikkokin on hieno, niinhän sitä sanotaan että menestystä ei pidä mitata saavutuksilla vaan sillä mistä on pitänyt luopua sinne päästäkseen. Ja edelleen: kun luovuttaa, voi joskus saada sen mitä halusi tai jotain mitä ei tiennyt haluavansa. Tutkaimet ovat aina tutkaimia, potkiminen yleensä turhaa. Kiitos runostasi.
Symbolina tuo runon toisen henkilön "kivinen tie" on mielenkiintoinen eikä se ainakaan ole mielestäni klishee...Kuten täällä monissa runoissa huomaa, niin rakkausrunot eivät ole pelkkää onnessa kulkemista...
kauniin kaipaava teksti, joka kuljettelee haikessa maisemassa mustavalkoista mieltä eteenpäin. hienoa.
Haikean kaunis runo...pidän
Miten on mahdollista, että tämäkin herkkä helmi on jäänyt minulta huomaamatta, varmaankin liian vähäiset luklukerrat syynä.
Tässäshän on hirveesti aitoa kaipausta ja rehellistä tunnustusta tunteista, jotka jäävät toteutumatta elämässä, huolimatta siitä, että ne ohjaavat kuitenkin elämää.
Ja tuo viides kaksirivinen *Minä rakastin..j.n.e.* on syvältä sydämestä tuleva kaiken kertova huokaus.
Että osaakin olla minun mieleinen runo.
Olkoon sitten kliseitä tai ei tämä on upea kerrostuma ajatuksia, joista on rakennettu mietteitä ja kahden ihmisen välille muuria.
Noista kivistä ja murikoista voi sellaisen rakentaa tai sitten siirrellä niitä yhdessä sivuun. Mutta olet kuvannut etäisyyttä kahden ihmisen välillä, niin vahvasti ja voimakkaasti ja matkaa pitkäksi, että onkohan se mahdollista? Jos maailmatkin ovat niin kaukana toisistaan. Ja toisaalta sanotaan ettei "mikään matka ole liian pitkä".
Tämän tarkoitus on vain heitellä ajatuksia ilmaan ~ei opastaa. Päätökset on tehtävä itse. Tässä tulkinta on tarkoitettu enemmänkin analysoinniksi runon kohdalla ja kommentiksi.
Runon, joka antaa paljon. Runon, joka kuitenkin ~kaiken päätteeksi kertoo rakkaudesta.
Hienosti kuljetettu kerroksia limittäin kaipauksen polulla. Pidin. Tuoreen oloinen näkökulma. Kiitos tästä!
'Minä rakastin ja luoja, minä rakastan sinua.' Tämä(kin) kohta pysäytti, moinmerkityksisyyttä ja syvyyttä, hyvä. Runosi otsikkokin on hieno, niinhän sitä sanotaan että menestystä ei pidä mitata saavutuksilla vaan sillä mistä on pitänyt luopua sinne päästäkseen. Ja edelleen: kun luovuttaa, voi joskus saada sen mitä halusi tai jotain mitä ei tiennyt haluavansa. Tutkaimet ovat aina tutkaimia, potkiminen yleensä turhaa. Kiitos runostasi.
Symbolina tuo runon toisen henkilön "kivinen tie" on mielenkiintoinen eikä se ainakaan ole mielestäni klishee...Kuten täällä monissa runoissa huomaa, niin rakkausrunot eivät ole pelkkää onnessa kulkemista...
kauniin kaipaava teksti, joka kuljettelee haikessa maisemassa mustavalkoista mieltä eteenpäin. hienoa.
Sivut