Aihio

Runoilija Albatrossi

Pajassa ahjon alla
viruu siipi viikatteen.
Hiilissä rikki katkuaa
ruvun uumenissa kytee kuona.

Korkeaan kupuun
kohoaa kisällin lietsova hätähuuto.
Mestarini tuleni sammuu
työ kesken jää, tuhkaksi ahjoon.

Riensi lietsomaan, enkeli paljesiipi
saveen valetusta ruvun rakosista
leimahtaa liekkiin
Jumalan henki.

Aihio hehkuu
rauta vahana alasimella
Jumalan vasaran alla
taontatyö valmistuu.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Koskettavasti kerrottu, ikäänkuin syvällä rintaäänellä, että mistä oikein on kysymys.
Hienosti kuvaat tässäkin
Onpa tämä kaunis ja koskettava runo. Alku saa suupieliä kireiksi, vakavaksi vetää, elämän loppu ja luopumisen tunne, ja sitten pääsee kolmanteen säkeeseen ja tulee helpotuksen huokaus, sittenkin ehjää, sittentenkin täyttä, kaunista. Hyvä sinä.
Runoilija on vahvassa luomistyössä.
tässä yhdyn kaikkien edellisten kommentteihin.
 

Käyttäjän kaikki runot