Samooja erämaassa

Vaeltaja kulkee polulla,
kanervikon reunalla.
Yksin, lyhty mukanaan
eteenpäin hän askeltaa.

Hän kuulee äänet, kuiskeet puun
ja perässä askeleet jonkun muun.
Vaan kun hän kääntyy katsomaan,
ei kukaan häntä seuraakaan...

Mikä tekee ihmisen levottomaksi?
Mikä saa pimeyden pelottavaksi?
Totuus, voima ja maailman mahti.
Varjo, joka kulkee kuoleman halki.

Varomaton lapsi, vaeltaja,
älä polultasi pimeään poikkea.
Siellä sammuu lyhty ja pettää maa,
kun aaveet harhaan johdattaa.

Vain kylmäsieluinen samooja,
joka ei tunne pelkoa, heikkoutta,
voi pimeässä vaeltaa
ja jättää taakse valon maan.

Hän tuntee kivet, kannot, maan,
löytää kasvin, joka parantaa.
Hän pelkää ei voimia ukkosen,
ei taivu tuulessa horjuen.

Hän kahlaa virrassa verisessä,
näkee kuin kettu pimeässä.
Ei pelkää henkiä, aaveita lain,
sytyttää tulen ja naurahtaa vain.

Seinien suojaan pimeässä kiiruhda,
ettei vain henget mukaansa sua saalista.
Jätä erämaa samoojan haltuun,
joka yöllä kulkee ja pimeyteen turtuu.

Et saa samoojaa levottomaksi,
ei mikään tee pimeyttä pelottavaksi.
Ei totuus, voima tai maailman mahti,
ei edes varjo, joka kulkee kuoleman halki.