Ruotsinsalmen leski

On korkea rinne ja kuurainen tie,
joka kivisen tornin juurelle vie.
Lyöty on kivet kivien päälle,
muuri muurin ympärille.

Työn ääreen tuotiin tilalliset,
muurareiksi nuoret miehet.
He vartiotornin rakensivat,
kiven kiveen hakkasivat.

Monta päivää, monta yötä
riitti rannikolla työtä...
Näin kohosi suojaksi sisämaan
torni Ruotsinsalmen edustaan.

Sodan uhka läheni,
vartiotorni tyhjeni.
Ei vihollista kohtaamaan
jääneet tornin sotilaat.

Silti sodan tuhoissa
moni koki kuoleman.
Nuori vaimo, huntupää,
eroon joutui miehestään.

Mies siirtynyt on Tuonelaan,
Helvettiin tai Taivaan taa.
Silti vaimo yhä odottaa,
torniin juuttui suremaan.

Tumma on huntu ja sokeat on silmät,
mut' muistilla uurteet on liiankin syvät.
Se muistaa vartiotornin kauhun,
vihollisen tykit ja tuhopolton savun.

Katso tornin ikkunoille,
luo katse kivimuurille...
Neidon siellä ehkä näät,
kun katsot taas, hän häviää.

Siellä hän seisoo ja odottaa,
laulaa katkeruus katseessaan.
Merelle neito tuijottaa
odottaen purjetta valkeaa.

Ei sydämensä rauhaa saa,
jos sodan laiva ei saavukaan,
sillä neito tahtoo kostonsa
ja kirota miehensä tappajan.

Siis hän seisoo ja odottaa...
Odottaa laivaa, tuhoajaa...
Siellä seisoo koston henki,
Ruotsinsalmen katkera leski.