Tuolla, nuotiopaikalla,
on hahmo synkkä kumarassa.
Hän puita tuleen heittelee
ja liekillä liemiä keittelee.
Sitten hahmo hiljainen
- yhä näin kyyryssä istuen -
katsoo taakseen ja kuuntelee...
Jossain rumpu kumisee.
Siellä takana pöllömaan
soi Korvenkallion noitarumpu.
Kuka sen sävelen omistaa?
Kenelle valta siihen on suotu?
Nousee tumma pilvi korven ylle,
yltyy puhuri pohjoisen.
Koivu kaatuu jyrkänteelle
tuuli nyt kun kaatoi sen.
Ja varjo laskee kalliolle,
kivet kahtia halkeaa.
Tahtiin rummun lyöntien
tuuli ulvoo ja ukkostaa.
Ei hahmo kallioleiristään
lähde rumpua etsimään,
mutta huokaa ja suuntaa etelään
ja katoaa korpeen pimeään.
Jos hän kohtaa rummun soittajan,
et häntä enää koskaan nää.
Korvenkallion rummuttaja
ei elävänä säästä ketään.
Selite:
Lähellä kotiani on Korvenkallio, eräänlainen virkistysalue, joka on lähimpänä erämaata koko Kotkan alueella. Olin siellä kerran myrskyn noustessa. Se oli kaunista.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kiitos... Runoasi lukiessani
näin kaiken kuin silmieni edessä.
Ei voi muuta kuin tykätä :)