Tyhjät vyöt
ja hylsyt
vääntyneet teräshahmot
yössä mustat
ja ihmiset kuin aaveet
Huurteinen hengitys iholla, valveuni
nuoren miehen hikiset kasvot kuutamossa
"Hän on – tarkoitan – "
Tiedän kyllä. Werner rukka. Tiedän kyllä.
Friedrichstrassella ihmiset nauroivat
Reinin aalloilla kaikui laulu
Kun saavuin
(rautatien kalke soi yhä korvissani)
tyhjyys sisälläni kuin Siperian talvi
miehet lauloivat humaltuakseen
Die Fahne hoch die Reihen fest geschlossen
ja Brandenburgin portti
seppelöity valkein ruusuin
Sama unohduksen halu yhä, sama kiihkoton kiihko
mutta enää me emme laula
humaltuaksemme
tulimereen
Elämää? Ei täällä
ei ole elämää täällä
ei tässä erämaassa
ei tässä.
Selite:
Ihmisen pojat -runosarjani ensimmäinen varsinainen runo.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vhän lisää tekstiä ja sinulla on laulu kasassa. Lisää kauniita sanoja joista hyvä runoelma. Pidän sanoistasi
Hmm, mielenkiintoinen, erikoisesti kerrottu. Omalaatuinen runo.