Mennyttä kaukaisten tähtien loiste
silmiesi tummissa syvyyksissä
mennyttä rumpujen pauke
mutta yhä me jatkamme
Ja tähtien syttyessä yöhön
veljien askeleet rinnallamme
niiden, jotka uupuivat ennen meitä
Mitä meille tapahtui?
Sinä et koskaan kysynyt
minä en kertonut
en koskaan tahtonut puhua sinulle rehellisesti.
Et olisi voinut ymmärtää
miksi me aina, kerta kerran jälkeen
tartumme aseisiimme ja taistelemme
mutta tämä on minun maani
Kun aurinko sammui, me sytytimme lyhdyt
ja marssimme
kerran he vielä marssivat uniimme
kaikuvat askeleet rautapihalla
ilmassa aavistus liljojen tuoksua
Shalom! Ja me kohotamme
maljan elämälle
Selite:
Tämä on itse asiassa "Malja elämälle" -nimisen runosarjan viimeinen runo. Ja "Ari", "Me", "Sinä" ja "Saba" ovat sitten sen sarjan edelliset runot.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Huikeaa kerrontaa! Tämä elää verkkokalvoilla pitkään.
ei voi muuta sanoa, kun mahtavaa tytötä! Upeaa kerrontaa, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Wautsi! Toivottavasti vielä itsekin joskus osaan kirjoittaa näin.
(p.s. kiitos arvostelustasi ja rakentavasta palautteesta. Korjasin toisen 'virheen', mutta runossa "illuusio" en vielä tehnyt päätöstäni, kumpi muoto olisi parempi. Tavallaan molemmat käyvät yhtä hyvin..)