Niin häikäisevästi osuu valo vasten taivaanrantaa, hämärästi erotan utuisen kuvan, niin tutun, niin rakkaan. Sen ääriviivat haalenee, vieläkin häikäisee, selvästi näe en. Valossa rämpien, toivottomille askelilleni varmuutta etsien ja syytä tähän kaikkeen hakien, lämpöinen tuuli ikävän kyyneleeni poskeltani maahan pyyhkäisee. Pysähdyn, enää emmi en, tulit vielä kerran muistuttaen; elämä jatkuu. Vielä kerran kertoen; jää vain kaunis kaipuu
Lähdit tänään, koska taivas tarvitsi sankarin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tuo viimeinen lause kruunasi koko runon.
Älyttömän surullinen ja kaunis~
voi ku surullinen.. ;_; otan osaa.