Peilikuva

Katsoin kasvoihisi. Ne näyttivät samalta kuin minun kasvoni.
Katsoin itseäni peiliin ja minä näin sinut.
Sinä valtasit minut. Sinä teit minusta arvottoman.
Ilman sinua olisin ainutlaatuinen.
Kaikki sekoittavat minut sinuun. Vaikken ole yhtään kaltaisesi.

Olen aivan peilikuva sinulle.
Saatan näyttää sinulta. Mutta minä olen kiltti ja hiljainen,
kun taas sinä olet rauhaton.
Olen monet kerrat kuullut kun huudat keskellä tuntia,
minä sain varoituksen. Minä jouduin takiasi jälki-istuntoon.
Jokin kumminkin yhdistää meitä.
Minä vihaan sinua niin paljon.

Kuitenkaan en voisi jättää sinua yksin.
Minut jaettiin kahtia.
Toinen puoli on minussa. Toinen siskossani.
Sinä tiedät suurimmat haaveeni, sinä tiedät pahimmat pelkoni, tiedät kaiken minusta. Vaikken olisi kertonut sinulle salaisuutta. Sinä tiedät sen jo. Tiedän sinusta yhtä paljon vaikken haluaisi.

Joudun aina olemaan puolellasi. Joudun aina pelastamaan sinut pulasta.
Joskus kauan sitten olit paras ystäväni. Mutta sitten kaikki muuttui.
Sinä muutuit. Miksi halusit muuttua niin?
Olit aina minua vastaan, vaikka halusin suojella sinua.

Pian kuulin ilouutisen.
Isä aikoi muuttaa pois.
Isä halusi siskoni mukaansa.
Äiti ei pitänyt ajatuksesta. Näin kuinka surulliseksi siskoni muuttui.
Mietin hetken. Mitä oikein ajattelin?
Halusin eroon siskostani. Ilman häntä en olisi kokonainen. Ilman sinua en olisi yhtään mitään. Menin siskoni luo otin häntä kädestä ja pidin lujaa kiinni. En halunnut irroittaa.
Rakastin siskoani aivan liikaa.
Isä tuli väliimme ja käski minun irroittaa.
Minä huusin: "EN IKINÄ!"
Äiti ja sisko katsoivat minua. He olivat ihmeissään. He olivat aina saaneet kuulla kuinka onnellinen olisin ilman siskoani.
Sanoin isälle että haluan jäädä äidin luo siskoni kanssa. Jos isä haluaisi lähteä niin se sopisi.
Jos vain minä saisin pitää siskoni luonani.
Isä kysyi minulta: "Etkö halua eroon siskostasi?"
Huusin isälle vastaukseksi: "EN IKINÄ!"

Rakastin perhettäni vaikka usein vihasin siskoani.
Siskoa joka vei minun elämäni.
Kuulin parhaalta ystävältäni salaisuuden.
Hän halusi olla kuin minä.
Hän halusi siskon, kaksoissiskon jolle voi kertoa surut ja murheet.
Sanoin hänelle: "Ettei siitä ole muuta kuin haittaa.
Kaikki sekoittavat teidät."
Hän kysyi: "Miksi siitä olisi niin suuri haitta, nopeasti tottuisi siihen että sinut sekoitetaan siskoosi."
Kerroin että: "Siskosi tietäisi asiat joita et hänen haluaisi tietävän. Se on mystistä mutta totta. Kaksosuus on aina sinussa. Et pääse siitä koskaan. Vaikka vihaisit siskoasi se on sinulle tärkein ihminen maan päällä.
Tiedän ettet haluaisi elää niin."

Pian puhuimme ystäväni kanssa salaisuuksista,
huomasin että minulla oli huono olo.
Minulla särki päätä, silmissä sumeni ja pyörrytti.
Pian kuulin äidin kirkuvan ja itkevän.
Menin ystäväni kanssa hänen luokseen.
Näin siskoni ja minuun sattui lujempaa.

En tuntenut silloin mitään tunsin etten voinut elää.
Ei puolikas ihminen voinut elää.
Niin vajosin hiljaa vierellesi.
Luulin kuolleeni. Sisko oli nyt vierelläni.
Hän pyysi anteeksi. Hän itki sylissäni.
Hän sanoi että on pakko mennä.
Sanoin meneväni hänen mukaansa.
Sisko sanoi minulle etten voinut tulla mukaan.
Silloin otin siskoani kädestä ja vedin hänet syliini.

Siinä samassa huomasin olevani lattialla siskoni vieressä.
Katsoin häntä syvälle silmiin, otimme toisiamme käsistä ja halasimme.
Sitten me teimme verivalan jota ei voinut rikkoa.
Lupasimme ettemme koskaan jätä toisiamme.

Silloin todella ymmärsin ja olin onnellinen kun minä olin saanut kunnian olla kaksonen.