Pitää laittaa kädet sun taskuihin,
sormia alkaa paleltamaan.
Kengät jäi eteiseen, sotkuiseen,
seison sun jalkojen päällä,
lumi ratisee maassa,
älä liiku,
mä en tykkää lumen ratinasta,
se kuulostaa liian kylmältä.
Vain sä oot lämmin nyt,
ainut, joka mua lämmittää,
siksi mä hymyilen.
Mä voin antaa meidän huulten
koskettaa toisiaan,
savun siirtyä suusta suuhun,
sun silmissä on sitä samaa väriä
kuin savussa.
Ja aina niin sopivasti,
kun kylmyys alkaa olla sietämätöntä,
savu tallataan maahan, se tapetaan,
kuluneen kengän kärjellä,
sä siirrät käden mun selälle
ja ohjaat mut sisälle lämpimään.
Selite:
Olipa kiva löytää tällanen vanha runo. no just.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
oih! hieno värssy.
voin nähdä tämän kohtauksen sieluni silmin.
Sanasesi runosta osuu kyllä hienosti tähän,
vaikka onkin katkeran tyly.
Kuulostaa joltain elokuvalta..
en osaa pukea tätä ajatustani oikeiksi sanoiksi,
no kuitenkin,
minä tekisin tästä elokuvan.
sillä tavalla näen tämän.
visuaalisuus, hiphiphuraa.
tykkäsin.