Heräsin aamulla oloon,
josta ei voinut erehtyä.
Taas oli otettu muutama liikaa.
Painauduin ihoosi,
kuulin hengityksesi.
Jäin viereesi.
Hyväksyisikö kukaan muu?
Hylätyksi sietäisin tullakkin.
Mutta sinulta en pyytänyt
pelastusrengasta,
johon tarttua hukkumisen hetkellä.
Annoit sen pyytämättä.
Tietämättä, että
pelastit henkeni.
Selite:
Sen, kertooko tämä runo rakkaudesta vai
alkoholin ongelmista, voi jokainen päättä itse...
Ehkäpä molemmista.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Iski ja kovaa.
Tykkäsin!
Kaunis runo, samastun tähän. Miten paljon aito rakkaus kestääkään, juuri kaunista siitä tekee sen, että toinen kestää viat ja puutteet, tekee pyytämättä :)
Toisaalta tässä on surumielisyyttäkin ja itsevihaa.
Mä oon niin raitis ja hyvätapainen,että ajattelin rakkautta. (jösses että tästä irtoo paljonki kamaa, jos miettii alkoholin (väärin)käyttöä. ;)
Kaunis on pätkä, ja mukavaa, että pääsit tänne takaisin, pitkän tauon jälkeen. :)
No, vuotta myöhemmin mä näen tässä sekä sen viinapirun, että rakkauven. Ja olen onnellinen puolestasi, koska tiedän, mistä puhut.
Tämä on kaunis. Tämä on oikein. Kirjoittaisitko viimein lisää?
Mutta siis, pyytämättä tulleet hyvät teot lämmittävät eniten. Aina on joku joka välittää,
ja Göstan sanoin: "Jossain, joku vieläkin sua kaipaa."
..ja tämä oli lähinnä itseäni varten.