Pidit häntä kädestä, sadusta tuli yllättäen totta,
aurinko laski siltojen taakse, katseemme kohtasi,
kilometrien matka kotiin, vihdoin olin turvassa.
Vai olinko?
Muistan ne puhelin vastaajat, ei alkua ei loppua,
pelkkää hiljaista hengitystä, sanomattomia lauseita. Sydämen lyönnit hiljentyvät, itsevarmuus häviää.
Puhelin soi, soi, soi, äänet pysähtyy, todellisuus katoaa. Viimeinen hengähdys. Luulin olevani haavoittumaton.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
