Itseni taakse,
ujojen askelieni jalkoihin
olen jäänyt.
Katson sateeseen ja uhkailen aina itsekseni.
Tulen
huomenna,
ensi viikolla
lähellesi,
ympärillesi.
Ehkä silloin tunnet minut,
kylläkin siksi,
että sade itkee jälleen kylmyyttään.
Tulen aina olemaan
paleltunut öiden rankkasateista,
turhaan niistä laulankaan.
Jos kastelen sinutkin,
et voi ollakaan myötätuuli,
joka minut saa pyörtymään.
| Runoilija | Runon nimi |
Luontipäivä |
Kommentteja | Kategoria |
|---|---|---|---|---|
| Bedtimestory | Yksinäinen umpikuja. | 18.6.2008 | 2 | Runo |
| Bedtimestory | Liikaa. | 18.6.2008 | 2 | Runo |
| Bedtimestory | Johdatus. | 1.7.2007 | 0 | Runo |
| Bedtimestory | Pieniä hymyjä. | 1.7.2007 | 1 | Runo |
| Bedtimestory | Ei niin musta tunne. | 1.7.2007 | 2 | Runo |
| Bedtimestory | Vangittu vuosi. | 9.4.2007 | 1 | Runo |
| Bedtimestory | Kenen sana? | 11.12.2006 | 0 | Runo |
| Bedtimestory | Epäilykseni haaveestani. | 11.12.2006 | 0 | Runo |
| Bedtimestory | Ei tänään | 11.12.2006 | 1 | Runo |
| Bedtimestory | Olethan? | 4.10.2006 | 0 | Runo |
Kommentit
Runosi kertoja, minä, on ujo, mutta uhkailee tulevansa. Uhkaukset ovat lempeitä, ja niitä seuraa toivomus. Runo päättyy ajatukseen, että jos kasaa omia murheitaan (liikaa?) toisen päälle, tämä ei annakaan vastakaikua, jota minä kaipaa.
Tuo "uhkailen aina itseäni" viittaa siihen, että rohkeus ei ole vielä riittänyt viemään lähelle toista.