Ikävä

Mulla on sua niin helvetin ikävä..
Siitä on jo kohta neljä vuotta kun lähdit pois..
Tahon sut takas, tahon halata sua ja
kertoo sen että rakastan sua niin paljon,
mutta se ei ole enää mahdollista,
sä et tuu enää takas,
se ajatus saa mut itkemään..
Voiko tän kauheen tuskan kans
oikeesti pystyä elämään?
Helpottaako tää ikävä ja suru koskaan?
Monet sanoo, että surun kanssa oppii elämään,
mutta enpä usko,
mä en taida oppii koskaan,
ei tää ikävä hellitä,
itken melkein joka päivä ikävästä.
Toivottavasti sulla on parempi olla siellä,
missä nyt ikinä sitten oletkaan.
Isä, sä olit maailman paras isä,
vaikka jätitkin mut ja äidin pullon vuoksi,
mutta mä ymmärrän nyt miksi teit niin,
olithan vasta silloin kun synnyin 22v,
olit vielä nuori.
Isä mä annan ton kaiken sulle anteeks,
sun kanssa oli aina niin mukavaa,
sulle pysty puhuu kaikesta.
Lepää isä rauhassa.
Sä tuut elää aina mun muistoissa. <3