Olen yksinäisyyteni vanki.
Olen sitä ilolla ja omasta tahdostani.
Asukseni puen mustan valmiiksi,
se tekee luopumisesta helpompaa.
En ole kylmä, enkä palava.
En syvä tai matala.
En koe surua tai maata altani syövää inhoa.
Olen kaikkea sitä mitä sanon ja en mitään.
Haluaisin olla näkymätön, mutta loistan hyvyyttä.
En tohdi olla paha, vaan en jaksaisi välittää.
Tuhannet sirpaleet kokoavat sittenkin minussa yhden
ja kokonaisuuksien kulkemattoman tilan, johon en edes
osaa itse eksyä.
Miten alas on mentävä nähdäkseen itsensä ylhäältä
ja kuinka ylös on minun noustava nähdäkseni tarpeeksi kauas.
Järjettömyyksiin asti miettii ja pähkäilee,
Pieni ja hiekkainen kivi.....
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä tilityksessä on jotakin mystistä, syvältä ja matalalta kumpuavaa, elämänkokemuksen tuomaa viisautta.
Mielenkiintoinen, hieno runo.