Istun elämän raunioilla, irstaasti hymyillen kurjuudelleni.
En osaa enää surra vaan nauran hullunlailla.
Käsissäni aski tulitikkuja, jolla voisin polttaa kaiken pois.
Hölmöyttäni alan kasaaman linnoja uudestaan.
Näen itseni niin selvästi tässä hetkessä uudestaan ja uudestaan.
Ei aja epätoivo tekoihin voittamattomiin,
vain kaavan ratkaisu käsissään mies tekee työnsä.
Arvet jäljellä haavoista ja kädet rakoilla työstä turhasta
tarttuu hiljainen hahmo työnsä sarkaan.....
Hymy naamallaan, kävellen muistojen kujaa.....
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
