Parempia aikoja, harvempia askeleita

Sinisessä loisteessa

jokainen koittaa aina larpata jotain tuntematonta.


 
Mikään ei turhauta niin paljon

kuin rakastella rakkaus poissaolevaksi,

ei puhumalla pohjatonta

vaan liu'uttamalla jotain ponnetonta.


 
Liian paljon huolta, liian vähän sammalta.

Annoin luvan heijata tammukkaa pärekorissa.


 
Epäilin kaikkia niitä,

jotka pidättivät hengitystä pitempään kuin sinä.

Juovuin jatkuvasta sotkusta

sillä välin kun unohdit hakea juotavaa

samoista soluista.

 

Pelkäsin että luovutan.


 
Oma spiraalini löytyi vasta sitten

kun valo ja sade 

lakkasivat käpälöimästä toisiaan. 


 
Tunnustin että juovutan.


 
Ei, en oikeastaan koskaan kuollut.

Olin vain jäänyt etäiseksi

ja etäisyys välillämme alkoi pelkäämään sinua

niin ettei meitä voinut huomata.


 
Kuin pakomatka täynnä merkityksettömiä väreitä.


 
Hyvästi te paskat vitsaukset,

jotka ette koskaan opetelleet värejämme.

Ilman kehyksiänne on ihan hyvä olla

ja liukastella tuulen portailla.



Yritän enää pysyä vain itseni perässä.