Tuntuu aina talvelta, kun olen töissä.
Palvelen niin kuivuneita sydämiä,
nuhaisia muistilappuja
kuin sammakon mittoihin väkisin pullistelevia prinssejäkin.
Miten minä saisin voitetuksi tämän metsän,
joka on keskellä järveä
eikä minulla ole siihen sopivaa ääntä?
Tässä tilanteessa
musteella sahaaminen olisi rauhoittava kokemus.
Jo neljä yksinäistä vuotta
olen saanut kestää
tulitikun mittaisia vuorovesiä.
Ja mitä oikein ovatkaan
nuo supervoimat:
kasvojen väkivallattomat sieppaukset
ja kyky olla kohtelias sanomatta sanaakaan?
Minä tahtoisin todistaa pian jotain uutta
kuin lausumatta jätettyjä ilkeyksiä.
Siivota mulkut pois käännöskukkasten alttarilta.
Kutsuisin alastomuuteen piiloutuvan puun ulos.
Luullakseni voisin oppia häneltä hyvin paljon
kätensä menettäneestä neidosta.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut