Mikset totuutta löytänyt?

Kellot tikittää,
aika taakse jää,
hetket juoksevat kuin viimeistä päivää.

Viimeistä päivää täällä,
kertaa ensimmäistä muualla,
kohta pois kotoa,
tiedä ken onko koskaan paluuta.

Sydämeni haalistuneet säikeet,
ajatukset hellät, tärkeet,
jotka ihmissielusta tekevät kokonaisen,
sydämeni palapelistä valmiin tasaisen.

Mitä jos siitä puuttuisi paloja,
suurimpia ja jaloja,
kuvan kasvot tärvelisivät,
aarteen pimeyteen jättäisivät?

Mitä jos en koskaan tietää saisi,
mikä kuvan muodostaisi,
vain ääriviivat elämän näkisin,
näkemättä suurta kuvaa kulkisin?

Ei ole väliä minne menee,
jos ei ole mitään minne pyrkiä.
Elämä silti etenee,
vaikka tyhmänä rapsuttelisit kylkiä.

Miten ihmisparat tallaavat katuja,
jatkavat samoja latuja,
kunnes juna viimein pysähtyy,
jokaisen junasta nousta täytyy.

Mitä jos et tietäisi missä olet,
ilman luottokorttii hapuilet,
ihmisten seassa törmäilet,
kunnes portille tuomion tulet?

Miten selvitä voisit puhtaana,
jos maallinen mammona ei käy valuuttana,
vaan tekosi toisille ihmisille,
Jumalan arvokkaille lapsille?

Mitä jätit itsestäsi päälle maan,
hotelleja pinon konsanaan,
alas painettuja kyyneleitä,
tuhottuja ihmisten teitä?

Mistä sitä onnea yritit etsiä,
Sinne jälkesi jätät mistä kuljet
poltettua rahaa ja suurta ääntä,
jäljellä kaikesta kasa tuhkaa ja hiljaisuutta.

Miksei sydämesi löytänyt totuutta?