Minusta tuli varjo, haihduin hiljaa loukkaavista sanoista ja teoista. En pystynyt enää luottamaan siihen, että toiset hyväksyvät minut. En osannut enää pitää mitään itsestään selvyytenä. Pakenin maailmaa, tein muurin ympärilleni ja sulkeuduin sen sisään.
Elin yksin neljän seinän sisällä ja odotin mikä seinistä ensimmäisenä kaatuu minun päälleni. Kunnes sinä astuit minun maailmaan, sait minut unohtamaan muurin ympärilläni ja pelkoni. Sinä sait minut elämään ja tuntemaan niin paljon, minulla oli rinnallasi niin hyvä olla.
Unohdin myös sen, että olemme vielä maanpinnalla ja kahleet sitovat minua. Samalla huomasin, että olen täysin sinun varassasi. Olin vieraassa paikassa ja sinä olit ainoa ihminen, jonka sieltä tunsin. Pelko täytti jälleen mieleni, enkä löytänyt oikeita sanoja, joilla olisin kertonut sinulle että olen siipirikko. Pelkäsin että hylkäisit minut sen vuoksi etten ole täydellinen. Samalla sydämeni olisi halunut antaa sinun olla vapaana sillä se tiesi sinun ansaineen rinnalleen vain parasta, enkä minä sitä ole.
Minulle riittäisi tässä maailmassa että yksi ihminen hyväksyisi minut, mutta entä jos et sinäkään?. Sen jälkeen minä en ole enää edes se varjo...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tärkein asia on se, että löytää tien omaan sisimpäänsä ja hyväksyy itsensä. Kun näin tapahtuu, niin ystäviä pörrää kesäkärpäsinä ympärillä.
Piti lukea monta kertaa, koska tämä runo oli kuin mielestäni tähän kirjoitettu.
Enimmäisen kappaleen aikana en kyennyt edes hengittämään - ajattele, tämä sai minut tyhjäksi. Kosketti niinniinniin syvältä.
Kiitos tästä lukukokemuksesta. Se sai minut ajattelemaan muurieni rikkojaa ja kahleitteni avaajaa.
Kiitos.