En voinut päästää ketään lähelleni.
Ajattelin ettei kukaan voisi minua rakastaa
ja yritin suojalla itseäni pettymyksiltä.
Samalla hautasin elämäni ainoat unelmat syvälle tuhkaan yritäen unohtaa kaiken.
En kuitenkaan pystynyt siihen, koska sydämeni huusi tuskasta ja yksinäisyys viilsi rinnastani
pudottaen minut polvilleni.
Kunnes tuli se yhteinen ilta. Tulit hiljaa lähelleni illan hämärtyessä. Suutelit minua yön varjoissa piilossa muiden katseilta.
Et antanut minun paeta yksinäisyyteen, enkä olisi edes halunnutkaan.
Annoit mun tuntea rakkauden tunteen,
jota sydämeni oli janonnut jo kauan.
Se hetki ei ollut pitkä, mutta minulle tärkeä.
Sait minut ajattelemaan, että jos sittenkin joku voisi mua rakastaa.
Kerroit minulle, että edessäpäin on tulossa se hetki jolloin sinun on mentävä.
Tiesin etten voi pysäyttää aikaa, enkä voi sitä estää.
Hyvästelit minut, jäin yksin katsomaan perääsi. Silmiini hiipi kyyneleet ja mieleni täytti taas pelko siitä, että olen ikuisesti yksin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kaunis runo..
Upee. Siis aivan mahtava.... *sanaton* .... sä tosiaan osaat kirjottaa! tosi ´kaunis ja koskettava runo.
tää on todella kaunis ja uppee.luin siun kaik muutki runos ja kaik on yht hyvvii.tää oli sellanen joka kosketti eniten,ehkä sitten siitäkin syystä,että kuvaa hieman elämääni..