unohdus istahtanut
lumen syliin.
Minä olen rääpäle vain, ja käteni sidotut,
ei vesi pahnoissa kierrä,
poti ikäväänsä pelätin,
variksenpelätin
kasvimaan reunalla
lumen peittämän penkalla
ja itki ikuista nauruaan taivaalle
niin,
että pilvien raunat värähti
valossa ja
varikset lehahtivat varpusparvena.
Jäniksen papanat vyöryivät maan viemäreihin
ja unohdus inisi nii-in ikävissään,
pahnat täytteenään,
täyttymyksessään.
---
Satoi lumen
lumen päälle.
Unohdus unessaan valkoisen
kasvimaan reunalla
repsotti.
Uneksi unestaan
olkihattuisen herran,
lahojalkaisen
pahnoissa yöstä,
yhteisestä pelottajan työstä.
---
Niin lumen tulva nousi
ja lapset heräs,
lumisen ukon
rääpäleen
viereen
keräs,
ystävän oikeen
porkkanamaisen
lanttunaamaisen lumisen kukon.
Oi Onnea Rääpäleen Rouvan
ja sitä talven tuntua!
---
"Auta mua pelätin, muuten
varikset vievät nenäni,
Oi pelätin",
pyysi kukosteleva ukko ja
kukostelun hetkeks lykkäs
ja kyyneleen latas.
Ja Varisnainen nauroi,
nauroi onnesta, niin että
varpusten sulat varisi.
---
Niin sulki syliinsä
ukkoisen lumen
lumisen rakkaan
syliinsä sulatti
lämpimään
ystävän armaan.
Kurkkuunsa palan karvaan sai
kun pisarat jalkoihin
jäätyi.
---
Liikaa rakasti
kun ystävän sai,
ei varoa tiennyt.
---
Jäi valveuntaan katsomaan
lunta taivaan maan.
uutta lunta toiveenaan.
--
Mä odotan kunnes ukkoni takaisin saan,
ehdin kesällä
nukkumaan.
---
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
rakkaus ei lumessakaan sula, jos aitoa on!
hyvä jättää porttia raolleen :)
Kiva lukea taas pitkästä aikaa Runojasi.