En pysty ymmärtämään,
ei vaan ole elämää ilman sua.
Luulin pystyväni yksin elämään,
luulin vielä voivani rakastua.
En ole enää kokonainen,
ainoastaan varjo entisestä.
Miten voisin jatkaa hymyillen,
kun tuntuu ettei pää millään kestä.
On kulunut jo puoli vuotta siitä,
jonka silloin luulin olevan oikein.
En vain pystynyt ymmärtämään,
kuinka syvästi voi rakastua toiseen.
Paljon vuokseni kestit,
oon pahoillani kaikesta pahasta.
Kuitenkin muistan kauniit hetket,
ei niitä kukaan minulta voi varastaa.
Onko mun pakko päästää irti?
En tahtoisi ollenkaan.
Mutta parempi kai se on silti,
jos edes toinen meistä pystyisi onnellinen olemaan.
Sun piti aina olla minun,
tuleva aviomies ja lapsienkin isä.
Olen menettänyt kaiken,
en voi kuin vain katua sitä.
Selite:
Rullaa alaspäin ja lue runo nimeltä Tiedän. Siinä on tämän tarinan alku.. Tämäkö on sitten se karu loppu? Noh, ainakin olin joskus onnellinen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
