Pieni tyttönen

Itkee hiljaa pieni tyttönen, kun kaatui jälleen kerran asfalttiin.
Itkee hiljaa suuria kyyneleitä, naarmuiset kädet kätkee hihoihin.
Unelmoi elämästä, kauniista ja paremmasta, kohottaa katseen taivaaseen.
Muistaa tuskan ja hetket raastavat, jotka jo jätti menneeseen.
Haurasta kuin lasi, katoavaa kuin veteen piirretty viiva,
on lämpö joka sydämessä hetken viivähtää.
Yhtä nopeasti kuin voit kaiken saada, voit sen myös menettää.
Pienistä sanoista syntyy virta, joka puheeksi punoutuu.
Puheesta miekka, miekasta haava, kai se joskus arpeutuu.
Nousee pieni tyttönen, nousee maasta ja pyhkii viimeisenkin kyyneleen.
Hän ei anna enää kenenkään satuttaa, sen hän lupaa itselleen.
Jatkaa matkaansa pieni tyttönen, kohti aurinkoa taivaltaa.
Kohtasi matkalla pojan, joka hänet kotiin johdattaa.