* hymiö *
Kesä kesältä
kätemme vanhenevat,
ihojen uurteet
tulevat selvemmiksi
Valossa ne on helppo havaita
Lopulta turhamaisuutemmekin
antaa periksi:
emme enää käytä ryppyvoiteita,
hyväksymme sormiemme väsymyksen
Ja toisemme?
Katselen alas pyörteilevään veteen,
maistelen sanoja
Kätemme vanhenevat
mutta koski
kohisee
niin kuin ennen
Sama vimmainen juoksu
Nyökkään sille - naurahdan,
ikäänkuin se
nyökkäilystäni
piittaisi
Muistamatta kuohuihisi pudonneiden
kyynelten määrää
sinä virtaat, syöksähdellen
yhä vain virtaat
Heität pärskyjäsi jaloillemme,
seisoessani sillalla
Katselen kättä, kättäni
Niin, vielä sittenkin
kun olemme menneet,
emme koskaan palaa
Sinä kuohut -
pärskyt toisten jaloille,
villinä hypähtelet rakastavien
sydäntensä ilona?
Yksinäisiä murheitaan kuuntelet,
kuin olisit vain heitä varten
Ja kun he ovat menneet
et heitä muista,
niin kuin et kohta meitä
Minua ja häntä
Käännyn pois
Kävelen hiekkatietä
kotiin,
ovi narahtaa
Minun tekee mieli tulla
lähelle, koskettaa
tämä ohikiitävä hetki, rakas
hyväksythän väsyneet
sormet
niiden hapuilevan kosketuksen
Anna hiljaisten aaltojeni
pudota uurteisiisi
- - -
Ei faktaruno mutta ajatuskulkuna jokseenkin tosi eli kirjoittamishetkessään tapahtunutta pohdiskelua runoksi taivutettuna. Runoa muokattu 06 10 2012 ja rivitystä 15 11 19, vielä muokattu 27 03 22.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi


