Tyydyn sävelmään

On tyyni ilta ja hiljainen
luonnon ääntä kuuntelin,
sain päähäni tuon ajatuksen
sävelmän nyt tekisin.
Kitaran mä mukaani otan vain
sen kieliä näppäilen,
ja veneessä yksin ollessain
sain oikean sävelen.

Kun säveltä siinä tapailen
niin mielikin herkistyy,
on sävel tää mollivoittoinen
on siihenkin mulla syy.
Ajatukset karkaa vuosien taa
sille mitään en mä voi,
menneet jo tahtoisin unohtaa
haikeesti kitara soi.

Kitara edelleen sylissäin
näen laskun auringon,
soittelen siinä kyynelissäin
niin paljon koettu on.
Jos elämäin mahtuisi sävelmään
se lyhyt ollutkin ois,
jäin soittaessani miettimään
en tahtoisi vielä pois.

Rantaa päin hiljaa soutelin
näin syntyi mun sävelmäin,
lintujen laulua kuuntelin
sävelilläin toiseksi jäin.
Kauniit soinnut luonnosta kuulla saa
sen silloin jo huomasin,
luonto varmaan tahtoi muistuttaa
se noutaa voi minutkin.

Rannalle viimein saapuessain
katsoin kohti ulappaa,
kitara rennosti olallain
ei soitinta rakkaampaa.
Sain kitarastani ilmoille sen
mitä lähdin etsimään,
luonnolle kuitenkaan pärjää en
tyydyn silti sävelmään.