Muisto

Mutkaista polkua astelin
kuulin lintujen laulun,
luontoa kaunista ihailin
sitä voita ei maalaus taulun.
Veden äärelle saavuinkin
oli rannalla neito soma,
tunsin heti, nyt rakastin
hän vielä on kerran oma.

Häntä ujosti lähenin
hän vilkaisi minua kohti,
hymynsä kaunein ja suloisin
hampaat valkoiset hohti.
Tummatukkainen kiharapää
ja niin ruskea ihonsa pinta,
sanoi: "tule vierellein jää
on yksinäisyys kamalinta".

Harmaana kiikkustuolissain
ihanaa hetkeä muistelen,
silloin parhaimman lahjan sain
sitä koskaan unohda en.
Pullan tuoksun nenäni huomaa
sama on hymy vieläkin,
ihme kun kestää tällaista kuomaa
iloisena mielessäin naurahdin.