Sä näytit ihan niiltä keijukaisilta
joita mä aina piirsin
sulla oli hymy joka loisti kuin aurinko
se tuli läpi sun silmistäki
ja se sun isoisän vanha hattu
jota sä piditki sit melkeen koko ylä-asteen
ja heti ku mä näin sut, mä ajattelin:
ton ystävä mä haluun olla
toi on mielenkiintoinen
toi ei oo niinku muut
niinku mäkään en oo
Ja mä rakastuin suhun platonisesti
ehkä enemmänkin
en mä tiedä
silloin kaikki oli hukassa eikä tiennyt mistä tykkää
vai tykkääkö yhtään mistään
Mut nykyäänkin sä vielä tuut mun luo
ja me nauretaan niin kovaa
et sun keijukaisenkorvat meinaa pudota
ja mä rakastan sua yhä
mut tiedän et se on platonista
ihan kuin se ei olis yhtä syvää
Ja mä toivon että sä et oo heittäny sitä hattua menemään.
Selite:
Runo mun parhaasta ystävästä. Aika uusi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
