Ellu Tee

Runoilija Ellu Tee

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 5.4.2019
Viimeksi paikalla: 15.1.2020 14:29

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Kolme ja yksi viidesosa runokirjaa julkaissut kirjoittaja. Kiitos jokaisesta kommentista <3
 

Päivät olivat

Olet alkanut puhua itseksesi,
sanoo kehräävä kissa uneliaana.
Istun natisevan tuolin
kuluneella kankaalla.
Gobeliini.
Uutuuttaan kaunis kauan sitten.
Sekä tarinoita rakastava pikkuinen tyttö.
Nykyisin jo harmaantunut.

Olemme nähneet auringon
viimeksi hyvin kauan sitten.
Silloin kaikki olivat vielä elossa
eikä kenelläkään suruja silmissään.

Oliko se sittenkin sinä kesänä
kun aurinko oli kuin naulittu taivaan kanteen
eikä laskenut päivällä ei yöllä.
Vesi oli lämmintä kuin pöydälle
teepannussa jäähtymään jäänyt
auringon pitäessä sitä lämpimänä.
Kuin linnunmaitoa.
Ihon lämpöistä.
Kalat uivat kanssani
eivät teepannussa,
järvessä,
kesästä syksyyn.
Päivät olivat kummallisen sinisiä.
Janoisia ja onnellisia.

Kaamos kämmenelläni
puhun kehräävälle kissalleni.
Laiskiainen ei kerro mitään
nukkuu pitkää pimeää
ja puhuu itsekseen.

Minäkin.

Harmaannun. 
Ellei ole pimeää on pilvistä.
Enkä ole aivan varma
olenko itsekään elossa.

Milloin näemme auringon uudelleen.
Tapaammeko laiturilla?
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Aurinko paistaa, sitten aikanaan, sydämessä toki ikuisesti <3 
 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
Ellu Tee Päivät olivat 20.12.2019 1 Runo
Ellu Tee Joulukuu 16.12.2019 1 Runo
Ellu Tee Vielä kerran 16.12.2019 1 Runo
Ellu Tee Hymyilevä aamu 16.12.2019 2 Runo
Ellu Tee Voimmeko 3.12.2019 2 Runo
Ellu Tee Kaamos 2.12.2019 1 Runo
Ellu Tee Alpakka 16.9.2019 3 Runo
Ellu Tee Hipit 16.9.2019 0 Runo
Ellu Tee 16.9.2019 1 Runo
Ellu Tee Trauma 29.7.2019 2 Runo
Syntymäaika: 
19.4.1968
Runojen lukumäärä: 
10
saannot: 
Olen lukenut sivuston säännöt ja hyväksyn ne.
tietosuoja: 
Olen tutustunut sivuston tietosuojaselosteeseen.