viimeisen miehen taistelu
koen eksistentiaalista ja moraalista ahdistusta
olen niiden ruumillistuma,
olen muodonmuuttaja.
yhtenä päivänä olen pysäyttäväninäni
ikiliikkujan; systeemin tappavan
toisena päivänä olen töissä mekaanikkona
öljyän oravanpyörää,
mahdollistan viattomien kuoleman.
tahdon erota!
missä on muka mustaa valkoisella?
kirjoitin sopimuksen sieluni kanssa;
ollaksesi vapaa
sinun täytyy
rikkoa todellisuutta.
kovin vaikeaa erottaa todellisuus
todennettomasta kulissista
koko identiteettini, elämäni on teatteria
joka aamu herätessäni
puen veriset haalarit ylleni,
katson ympärilleni:
harva meistä täällä riisuu maskinsa
edes väliajalla
viattomien veri ylläni mietin:
miksi se on niin väärin,
miksi se on niin outoa?
näen edessäni kaksi kohtaloa:
olen ubermench,
en voita kärsimystä
vaan voitan sen avulla
olen yksin mutta vapaa; sarjassani ainoa
vaihtoehtoisessa todellisuudessa
mieleni on turvassa, sieluni ei
minusta tulee
maan oma.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
Lopulta todellisuuden pohdinta viehättää. Mikä on koko totuus? Jokaisella on omansa, ja utopistina tykkään ajatella, että on olemassa joku suurempikin totuus, johon mahtuu kaikki subjektiiviset totuudet...sovussa. Ehkä se on ns. rakkaus/jumala tms. Kulissi, sekin kai ihmisen vuosisatojen saatossa rakentama todellisuus, jonka hyväksyminen mielletään kannattavana...kunnes mieli muuttuu.
Kiitän runoilijaa samaistuttavasta lukukokemuksesta!