Ma astelin kulossa kuutamon,
hän kietoutui tähtien vyöhön.
Kuka hän oli? se salaisuus on
jo sammunut sydämen yöhön.
Me tanssimme, tanssimme, tanssimme vain
ja kedoilla karkeloimme.
Me olimme yksi, yhdessä ain
ja tähtiyön omaksi koimme.
Ma aaveihin uskoa tahtoisin niin,
jos haamuna yöstäin hän kiisi.
Ma siivin nousisin yötaivaisiin
jos lintuna luotain hän liisi.
Mut juoksi jos ihmisen jaloilla pois
hän vierestäin, voi mua parkaa!
En enää öitä ma vartoa vois
ja uskoni ihmiseen karkaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana.
pidän. :)
Kiva lukea tällaisia hyvin ja taidolla kirjoitettuja kauniita runoja, joissa loppusoinnut ja rytmi toimii. Harvoinhan näitä tänä päivänä näkee. Jotenkin jopa nostalginen olo tulee.
Kyllä se trokee kulkee kuin hirvas!
taattua tavaraa. tuetaan ja pidetään...tosin sen sanon et ton vikan säkeen alku aiheuttaa sanamuodoissaan ihmetystä ja kummastusta, mut oletan et ne on siinä just silleen kun pitää ja syystä. tiedä en....
Tästä runosta pidän.