Oodi Aamun

Kultajuova, armas aamunkoi,
   Mi ihanuus, mi kauneus kanssas' käy?
Ei tuonen tiuku kaulallasi soi,
   Varjon siinto vuoksessasi näy.
On usva harteillasi harso vain,
   Lux lucis, valo, sinun tiesi tuo
      Kohti avaraa, murheet poistat maan,
Yön synkkyys sylissäsi auer vain.
   Jos vielä Luoja aikaa meille suo,
   Niin kiitää kiitos ihanuutes' luo,
      Saavuthan sen vastaanottamaan?

Mi kauneus, kerron, lumeunta yön,
   On taival aamun marssi ahdingon.
Ma varhain vanhan uuden eestä syön,
   Sen tieto taakka on kuin suunnaton.
Kun kauneutein ois kauneutta vain,
   Taival vain jos taipaleeni ois,
      Niin tummuisin ma mielin unholaan,
Ja oisi onnellisuus minun ain.
   Ma pyydan, Luoja, murheeni vie pois,
   Etkö yölle lisää aikaa sois,
      Tai edes päivän aamuks' alkamaan?

Ikkunasta säteet aamuiset,
   Kuin keihäät vahvat, kultaa kiiltäen,
Lävistäen sielut saastaiset,
   Ja valkohuiput sydänsalojen,
Oi aamu! kaikkein kaunein, älä mee!
   Jää ikiajoiks' pieneen kotihin.
      Ja sanaan usko nöyrän ihmisen:
Vanhast' uuteen elo etenee,
   Aurora! harsos' tieni saloihin
   Saattaa, vaikka usvass' matkaisin,
      On oma maailmain, muut' tiedä en.