kenji

Aloin jakautua kahtia, kun voimakkaan vihan tunne iski, annoin sen iskeä. Kun ilon tunne yritti tunkea läpi, se sai tunkea. Olin yhden päivän aikana sekä uskomattoman iloinen ja masentunut, monta kertaa. Opin kontroloimaan tunteitani niin, etten enää muistanut hetken päästä että olin ollut masentunut. Se kaikki purkautui paperille, myöhemmin en koskaan muistanut missä olin tuonkin tekstin kirjoittan, minkä takia, ja mitä siinä ajoin takaa. En oikeastaan jäänyt edes miettimään tekstien merkitystä, etten vahingossakaan olisi muistanut.

Opiskelu sujui miten se oli aina ennenkin sujunut, pääasia minulle oli että pääsin suurimmasta osasta kursseja läpi, tehtävät olivat lähes poikkeuksetta aina myöhässä, enkä koskaan lukenut kokeisiin. Menestyin kuitenkin suhtkoht hyvin, eikä valittamista tullut mistään suunnasta. Varsinkin loppuvuodesta tunteja jäi pois, ehkä liikaakin. Ei ollut enää yhtään päivää, jolloin olisimme olleet koko päivän koulussa. Loma kuitenkin alkoi arvaamatta emmekä voineet enää hyvittää poissaolojamme, emme menneet edes kevätjuhliin.

Kesä meni ohi, jatkoin niinkun siihenkin asti mutta ilman koulua. Vietin suurimman osan ajasta kotona, kävin tietysti myös kaupungilla pyörimässä ja näkemässä kavereita, mutta kotona oli hyvä olla. Vietin aivan erilaisen kesän kuin koskaan ennen, en jaksanut mennä kaupungille enää vain etsimään uusia mahdollisuuksia seurustelukumppaniksi. Tietysti nättejä poikia oli yhtä kiva katsella kuin ennenkin, mutta nyt vain tykkäsin katsella niitä.

Kun kesä alkoi olemaan lopuillaan, huomasin etten ollut tehnyt mitään koko loman aikana. Ei sillä että yleensä olisin tehnyt, nyt se vain oli tuntunut erilaiselta koska yleensä edes yritin tehdä jotain, yritin solmia uusia kiehtovia ja mahdollisesti johonkin muuhun johtavia ihmissuhteita. Kesä oli silti paras tähän asti, suhtauduin asioihin eri tavalla kuin ennen ja se tuntui paremmalta.