Ei kenenkään muistoja
Sain tänään tyhjän kirjekuoren
Sen lukeminen ei ollut ongelma
Vaan se miten siihen vastaisin
Kynä kylmissä sormissani painoi raskasta viivaa
Tähän ei musteeni riitä, ja panin merkille
Etten keksinyt mitään sanottavaa
Korvaukseksi lähetän ajatukseni valkoisessa
Tervan tuoksuisessa paperissa
Muistoni taiteltuna kaksiin kuoriin
Kenelle vastaukseni lähettäisin?
Harmaiden merkkien näyttelyn
Joka pitää hopeaa pilkkanaan
On nyt auki pöydällä, kaikille paljaana
Raitis ilma päättäkööt puolestani
Jätin avaimet kotiin tarkoituksella
Sillä hiljaisuus ei kiinnostanut
Yksin oli tylsä huutaa
Vastaamattomuus on yhden sielun sota
Kuin matto salaluukun yläpuolella
Kotona odottaa vain mykkä ovi
Ja tyhjä kirjekuori
Enkä vieläkään keksi mitään sanottavaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Huikea on runoosi sisällytetty tarina, koskettavin, lähes sydäntä raastavin sanakääntein olet sen lukijalle todeksi luonut. Runo, joka jää sieluun elämään vielä ukemisen jälkeenkin ihan omaa elämäänsä.
Tunteellinen ja tarinamainen runo. Ehkä runosta huokuu pienoinen avunpyyntö ja tuska jota ei haluaisi sisällään pitää? yksinäisyys on ekstrovertille yleensä liikaa ja seinät eivät huutoihin vastaa...
hyvä ja ajatuksia herättävä teksti
Hieno runo