Annat hänen särkyä

Koskettavasti ja syvän inhimillisesti ihmiselon tummemmasta puolesta.

Haikea, herkkä runo.
 

Avunpyyntö suruinen
​sydänitku silmissä

Jotenkin lempeäkin ... etsien nöyryyden kautta....
tiedämmehän ettei ihminen ole täydellinen, jälkeen syntiinlankeemuksen.
syvällinen on runosi...
Kiitos ja!

Herkästi syvältä koskettaa tämä runosi.

Meidän täytyy pitää huolta toisistamme. Kenenkään ei pidä antaa mennä täysin rikki.

Kipeän hieno, etenkin loppu, vaan mitenkäs voit paljain käsin mitään läheisen särkymiselle? Vaikka tahtoisitkin.

Ahdistusta ja masennusta luen, koskettaa

Jotenkin jo runon alku kosketti; hieno.

Hienosti soljuu runosi sävel, vaikkakin särähtäen pimeissä nuoteissa.

Kuinka me annamme isän lailla ihmisen särkyä. Voi meitä ihmistä meissä. Kun näin tapahtuu. Se on niin satuttavaa. Jos vielä joutuu yksinään kantaa särkynyttä kuormaa. Timantin kirkas runosi

Niinpä. "Oi jumalani, miksi niin levottoman teit, miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan? Annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin, joka sokealta pyytää sanojaan." On se. Hieno runo. Huh, kiitti.

Kysymyksiä,
syvää pohtimista, miksi, oi miksi.
Särkyneenä siirtyy päivästä päivään,
odottaen
toivoen aikaa Parempaa.

Valo voittaa - siihen pitää Uskoa.

Herkän kaunis runosi