Hän ^^

Mielessäni on eräs tyttö kuitenkin, hän on hauska, ihana ihminen, ja vielä kauniskin.
Häntä ei elämä liiemmin paijannut, pikemminkin aikanaan vain päähän parkaa potkinut.

Koitin hänet takaisin pinnalle nostaa, ja ehkä onnistuinkin.
Nyt mua jokin kuitenkin kalvaa, mitäpä jos sittenkin...?

Toivon vain että hän jaksais taas, eläis elämäänsä iloiten.
Että hän ei enää olis maas´, olis taas onnellinen.

Jostain syystä hän minulle tärkeä on, en vain ymmärrä miksi...
Voisi sanoa hänen olevan korvaamaton, syytä en vain keksi.

Mutta entäpä jos sittenkin, syyn tähän tiedänkin.
Tyttöä mä en voi unohtaa, koska tahtoisin häntä rakastaa.

Hänet tahtoisin syliini rutistaa, pitää hyvänä, en koskaan irroittaa.
Haluaisin nähdä hänen hymynsä uudelleen ja uudelleen, tallettaa sen mun sydämeen.

Tuo tyttö jaksaa vaan olla musta huolissaan, vaikka sanon ettei tarviskaan.
Hän vaan on niin kultainen, aina yhtä herttainen.

Kauniskin kuin mikä hän on, silmissään loiste tuhannen kuutamon.
Muodoiltaankin herkullinen, joka tapauksessa, täydellinen tyttönen.

Kuitenkin tiedän etten häntä saa, ja vaikka saisinkin, hän ansaitsee parempaa...
Tiedän kyllä ettei hänelle tällainen kelpaa, siltikään en häntä mielestäin saa...

Olenko sitten liian vaativa, haluanko sen täydellisen ?
Enkö mä vaan tajua, mun riman pitää olla alhainen.

Taidan vaan olla liian vaativa, nyt sen tajuan.
Löydänköhän siis koskaan "sen oikean"...?

Vaikka kaiken tämän tiedän, en sille mitään voi.
Kaiken tilan päästäni vie Hän, pääni sekoaa, se on vaan voivoi.

Uskalla en hänelle tunteitani ilmaista, nolaan vaan itseni, ja hänetkin.
Eihän se voisi olla mahdollista, tällainen maalaistolloko muka rakastaisikin ?

Mutta hän silti varmaan mielessäni kummittelee,
tuo unelmieni tyttö, joka mieltäni hallitsee...

En vaan ymmärrä miks häntä mä rakastan, niin kovasti haluan.
Miks en vaan voi tajuta, hänelle kyllä löytyy se täydellinenkin ottaja.¨

Miksi hän siis tyytyisi koevedokseen, kun saisi uusimman painoksen ?
Ilman mitään virheitä, sen täydellisen teoksen.