Sinä puhut minua
kysyt vainajilta lupaa
lupaa elää
Sinä puhut
minä kuuntelen
elän
äänestäsi aavistan
tulevan
vain tässä hetkessä
sinertävän kupeen
laaksossa
kuin piit haroen
sormeni soljuvat
varoen
paljastamasta
mitään
mitä emme tiedä
sitä ei ole
ollut ennen meitä
meille
on vain
kajoamaton kaikkeus
ja se jota kohti
kuljemme
ajelehtien välillä
ehtien omaksua
jotain unohtaaksenmme
ja jättääksemme
taaksemme
kunnes taas
kohtaamme
toisemme
elämässä jota kulloinkin
elämme
jotakuinkin
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Monta kertaa todella luettava! Upeita vetoja!
Upea runo! Piti lukea oikein moneen kertaan nautiskellen sanojen luomasta tunnelmasta. Tämä kuljetti mukanaan keinuen, kuin aallot veneen vierellä.
Huh. Upeaa-aaa!
Jota kuinkin itketät tällä pitkään!!
Sivut