Kehdosta hautaan

Kehdossa lapsonen ensi kertaa,
on äidillä hommia hygieniahuollos'.
Kun purkautuu allensa peräsuollos.
Voi pojat, se tunne on vailla vertaa!

Viikari viimein koulutietä kulkee,
pihaleikit nuo mielessä kuitenkin loistaa.
Kuratöppöset jaloistaan keittiössä poistaa.
Äitinsä huokaisten silmänsä sulkee.

Murkkuna muuttunut ääni on kellon,
finni ja pisama poskessa kukkii.
Naapurin Justiina synapsit tukkii.
Ja äiti saa niittää pulmien pellon.

Kloppina mielessä naiset ja viina,
radalla ajetaan kuin viimeistä päivää.
Murheet ei paina, huolet ei näivää.
Perjantai-ilta on äidille piina.

Vakiintuu jannu, pälvensä salaa,
hankkii vaimon ja kolme poikaa.
Takapenkiltä jatkuva räpätys roikaa.
Muistoissa nuoruus - se aika ei palaa.

Poikaset varttuu, lentävät pesästä,
aikaa ois vihdoin itsekin lepää.
Mut äitinsä vanhuus leponsa epää.
Koskahan sitä taas nauttisi kesästä?

Seniorina irtoaa ikeestä työn,
maailman voi kiertää tai naapurin sättiä.
Hoitaa puutarhaa tai sisustaa lättiä.
Ja odotus alkaa ikuisen yön.

Minkäs vanhus sille enää voi,
kun lähestyy viimein elämästä kuollos.
Ja leviää allensa peräsuollos.
Se huppua nakertaa kuin aamun koi.