Rentun tarina

Baaritiskillä me jälleen törmättiin,
sä kysyit, miksi viina maistuu niin?
Jos tarjoat sä juoman, niin kertoa mä voinen
tarinani, joka onkin aikamoinen.

Pitkään asunut oon mä yksinäin.
Erakkoluonne, näin on se parhain päin.
On sohva, pöytä, teevee, sänky ilman jalkoja,
enkä lämmitykseen käytä halkoja.

Männä ilta, elämäni mullistui.
Tunnekirjo päässäni pullistui.
Alkoi kämpässäni tapahtumaan aivan kummia,
Oisi tosimieskin hokenut jummia.

Siinä sohvalla, katsoin teeveetä.
Ämyreissä pauhas ceeceeär.
Olostani minä nautin kunnes kuului rapinaa,
ja ruhon alla tunsin vapinaa.

Nousin ylös, käänsin katseen sohvaa päin,
varmastikaan et usko mitä näin.
Istuimella oli silmät sekä kita ammollaan,
läheltä piti etten täyttänyt maaruaan.

Vasemmalta, kuului kopinaa.
Rakas sänky suoristi jalkojaan.
Mistä lienee vuode uudet koivet alleen saanut,
lassoks solminut mamman vanhat raanut.

Etuviistosta havaitsin liikettä,
kahvipöytä oli alkanut pyöriä.
Kolmel' jalal' pöytä tanssi omanlaistaan steppiä,
Yhdel' niistä, heristi keppiä.

Takanani, outoa metakkaa.
Ei töllö enää näyttänyt regattaa.
Vaan pientä poikaa jolla taustallansa sateenkaari,
Kaaren päässä, hohti lähibaari.

Siinä vaiheessa, pakko oli livistää.
Puntin viertä hieman alkoi kivistää.
Ja pakko myöntää että mieleen juohtui kaljanhimo suuri,
silloin murtui, viimeinenkin muuri.

Sä siis kysyt, miksi minä juon?
Tarinani, selittänee tuon.
Mihin luottaa voit, jos päälle käy mun huonekalutkin?
Yksi vielä, sitten lasku ja hotelliin.