Otto

Koirillekaan pysähdy ei aika.
Ei myöskään sinulle, ystävä kallis.
Nyt tepastelet vapaana taivaan tallis'.
Meille jäi vain muistojen taika.

Siitä miten laminaatilla tassusi luistaa,
kun pallolla leikit tai jahtasit häntää.
Pikkukoiraa pakenit, silloin satoi räntää.
Sellaisena minä sinut haluan muistaa.

Väistämättä kuitenkin rupesivat tulla,
ajan tuomat vanhuuden vaivat,
ne lopulta otteen sinustakin saivat.
Alkoi viimeinen lenkki elonpolulla.

Rauha lepäsi silmissäsi noissa,
sanoivat mulle, älä sinä pelkää.
Hyvästiksi nuolaisit kämmenselkää,
viimeinen katse ja sitten olit poissa.