Veljekset Väskynä

Poikia kolme olipa kerran,
nimiltään Onni, Toivo ja Usko.
Kilpoivat määrästä kykyinsä verran,
Onnilla valahti punttiinsa rusko.

Mittelivät ensinnä painin saralla,
maahan piirsivät punaisen ringin.
Usko hieroi tannerta Onni-paralla,
katkaisi Toivokkaan meiningin.

Seuraavaksi joukko jousta pingotti.
Onni sai kasin ja puntin märän,
kun Toivo nuolensa ysiin singotti
ja Usko osutti silmään härän.

Veljet läksi kilvanjuoksuun,
kirmailivat maanteillä.
Onni tottui pölypilven tuoksuun,
kilpaveljien kintereillä.

Siirtyivät veikkoset järvelle kalaan.
Onnella evästä särki jäi koukkuun.
Usko haaviinsa kaappasi valaan,
Toivo hauen houkutti loukkuun.

Uivat kilvan kotirantaan,
Usko nopein vaikka kätensä nyrjäytti.
Toivo iskeytyi Uskon kantaan,
Onni jälleen mielensä pyrjäytti.

Ryskivät kimppuun säilällä sanan,
Onni aloitti leikkisän haukun.
Toivo valjasti verbaalitanan,
ja Usko viimeisen audiopaukun.

Niinhän se äitikin aina jankkaa;
kuten päivänsäde aamuruskoa,
tai tipuparvi emoankkaa,
seuraa onni aina toivoa, ja toivo uskoa.