Niin pieni ja terävä oli ystäväni kylpyvaahtokreivi, valkoiset maidonhampaat kiinni maton kulmassa. Sillä oli pieni ja sileä peilinkirkas poskipää, lähes läpikuultava ja niin paperinen.
Vaan hieman ennen iltaa kreivi suutaan mutristaa, sitä pientä ja ruusunpunaista. Se tarkkaile ja tepastelee, ympäri asuntoa ja maitopurkkeja, kopauttelee pöydänjalkoja kuin tutkaillen, nostaa matonkulmat kuin etsien epäkohtaa, sellaista pientä ja huomaamatonta.
Ja kun se selän kääntää huutaa "en kai unholaan jää, sillä olenhan aina kylpyvaahtokreivisi pieni, marengin tuoksuinen ja vahvempi kuin muuri". Se huiskauttaa pientä piparminttu kättään ja maidonhampaitaan vilauttaa, tuo niin pieni ja terävä kylpyvaahtokreivi. En kuule onko se varmasti kreivin askel, se askel raskas ja taivaanvärinen.
Kreivi kiertää rungon jos toisenkin, rungon kuolleen ja väljehtyneen, etsimässä toista niin pientä ja terävää rinnalleen, silti lasta ja onnetonta. Läpi poltetun maan ja niin ilkeämielisen, pelokkaiden suurten ruskosilmien vain kreivi lentää, se pieni ja terävä, valkoiset maidonhampaat kiinni maton kulmassa. Eikä koskaan kylpyvaahtokreivi odota löytävänsä lasta, niin terävää pientä onnetonta, jolle lahjoittaa sydämensä mustuneen, niin vähän käytetyn ja olemattoman että se tuulessakin horjuu.
Niin pieni ja terävä oli ystäväni kylpyvaahtokreivi, katkera kai paperinvalkoinen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
