Pitele minua,
kun vihani kasvaa.
Minä pidän sinua kädestä, kun sinua pelottaa.
Autan sinua juoksemaan lujempaa.
Kun kaikkien näiden vuosien jälkeen
näen sinut
vain haalistuneessa kuvassa hymyilevänä sotapoikana,
mietin
olitko onnellinen, edes kerran elämässäsi
sinä yönä
jona joutsenet huusivat lahdella, vihreässä kaislikossa.
Sinä jäit.
Minä jatkoi matkaani,
uiden mustassa virrassa. Tuntien itseni alastomaksi.
Alastomaksi ja suojattomaksi,
kuin linnunpoika
joka puhkaisee kuoren.
Ehkä tavallaan se oli oikein,
oikein että jäit sinne.
Mitä siitä olisi tullut?
Kaksi vihaista ihmistä
joilla on särkyneet sydämet?
Nyt,
ole hiljaa ja pitele minua,
kun vihani kasvaa.
Selite:
Tässä tällainen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kauniisti kuvailet vihaa, joka myös kuuluu elämään.