Se ilta oli viimeinen, muistan
kun sanoit ettei sinulle ole paikkaa, sydämeni oli avoin.
Ja vaikka yritit niin että teki kipeää, jaksoit tuskin hymyillä.
Silti pienen hetken se varjosti kasvojasi, kadotakseen
kuin varisparvi auringon purppuraiseen akvarelliin.
Ymmärsit ettei puhallus paranna haavaa, ei nauru, ei rakkaus;
ei miehet kuninkaan eikä hevoset kuninkaan.
Ja jossain kaukana, seitsemän meren takana
suolainen tuuli sipaisi suortuvaasi, saatoin melkein tuntea,
ja pisarat ihollasi, mustelmasi.
Ja kuinka haamut sekoittuivat hitaasti aamuun,
niiden kirkunan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkkä ja samalla koskettavan kaunis.. Hyvää Syntymäpäivää